Hätämajoitusmökki

Hätämajoitusmökki – Inari

Mökin tilaaja kärsii home- ja monikemikaaliyliherkkyydestä sekä borrelioosista. Rakenteet ja materiaalit on valittu nimenomaan tästä näkökulmasta lähtien. Materiaalien soveltuvuuden arviointi ja valinta on vielä kesken. Projekti ei ole näin ollen vielä valmis.

Hätämajoitusmökki on rakennettu niin kemikaalittomasti kuin mahdollista.

Hirret ovat ulkona katteen alla 1,5 vuotta kuivanutta talvikaadettua inarilaista laatupuuta.

Ovet ja ikkunat on rakennettu ilman liimoja. Lasien kiinnittämisessä on käytetty perinteistä pellavaöljykittiä.

Lattialankut ja sisävuorauslaudat on työstetty myös talvikaadetusta paikallisesta männystä.

Viemäriputkien, lattiakaivojen ja vesijohtojen materiaalit muutetaan sisäilmaan tullessaan muoveista metalleiksi.

Lämmitysjärjestelmänä on rautainen kamina sekä sähkö. Kamina jouduttiin hiekkapuhaltamaan puhtaaksi tehtaan asentamasta pintamaalista, joka lämmetessään eritti hyvin voimakasta hajua. Ja näin ollen myös todennäköisesti runsaasti riskikemikaaleja.

Ainoastaan sähköjohdot ovat ns. tavallista mallia. Niiden kohdalla ei näytä paljon vaihtoehtoja olevan.